
Jouluinen tervehdys täältä Kälviältä jossa vielä toistaiseksi on vähän lunta. Kovasti tuulee ja lämpötila on noususuunnassa, saa nähdä tuleeko tosiaan musta joulu tännekin. Joulua vietämme jo toista kertaa Kälviällä oman pikkuperheen kanssa, joka on viime joulusta kasvanut yhdellä jäsenellä. Tämän vuoden merkittävin tapaus onkin ollut Lilja Ilonan syntymä syyskuussa. Sitä ennen elämä oli melkoisen helppoa kun Helmi on jo niin iso ja reipas. Liljan synnyttyä olemme olleet aika kovilla. Ensin mulla tulehtui leikkaushaava ja olin tosi huonossa kunnossa. Pikkuneiti alkoi jo sairaalassa (jossa olimme 11 päivää) huutaa ja sitä jatkuikin seuraavat 6 viikkoa, kunnes syyksi selvisi maitoallergia ja saimme neidille oikeanlaisen korvikemaidon. Seurasi pari ihanaa ja rauhallista viikkoa kunnes alkoi flunssa- ja korvatulehduskierre joka jatkuu aina vaan… Olo on edelleen aika sekava ja väsynyt. Onneksi yöt menee jo hyvin, Lilja syö kerran tai kaksi.
Helmi on kasvanut hurjasti ja on mahdottoman kova puhumaan ja touhuamaan. Jatkuvasti äiti ja isi saavat vastailla visaisiin kysymyksiin kuten “miksi Taivaan Isä ei tule meille kylään?” ja rukoilla mitä ihmeellisempiä asioita kuten ettei joulupukki tulisi meille sisään vaan jättäisi lahjat oven ulkopuolelle. Helmi on ollut puolipäivähoidossa siitä asti kun Lilja täytti kuukauden ja Teemu palasi töihin isyyslomalta. Helmi viihtyy siellä hyvin, kun saa leikkiä ikäistensä kanssa ja äitikin saa välillä tehdä rauhassa hommia. Hoito jatkuu näillä näkymin ainakin tammikuun, jotta koko perhe saa vielä aikaa toipua tosi rankasta syksystä.
Yksi iso asia on ollut väliaikainen autottomuus, jota kesti kaksi kuukautta tähän päivään asti. Meidän vanha auto hajosi ja laitoimme sen pois taloudellisista syistä. Ihan hyvin selvisimme mutta sateinen joulukuu koetteli kyllä kärsivällisyyttä välillä, kun kärryttelimme joka päivä melkein kaatosateessa. Tänään saimme mahtavan rukousvastauksen tässä autoasiassa, kun yksi perhe tarjosi meidän käyttöön hyväkuntoista heille tarpeetonta autoa maksutta! Kyllä me ollaan huolenpitoa saatu kokea kaikkien hankaluuksien keskellä.
Tällä hetkellä elämme päivän kerrallaan ja yritämme nauttia elämän pienistä iloista kuten suklaasta!
Toivomme teille kaikille rauhallista ja siunattua joulua sekä onnellista uutta vuotta 2007!
1 Response to “Joulukirje 2006”