Archive for July, 2007

Kunnon perheen kesäkirje 2007

kunnot07.jpg
Tällä kirjeellä haluamme perheenä kiittää Sinua ja Teitä kaikesta ystävyydestä, avusta ja tuesta jota olemme saaneet kokea. Olemme saaneet Käläviällä nauttia Taivaan Isän suurta huolenpitoa joka on monesti tullut hyvin konkreettisessa muodossa. Iso Kiitos!

Alkuvuodesta aloimme aavistella muutoksen olevan tulossa ja rukoilimme johdatusta niin meille kuin seurakunnallekin. Nyt näyttää siltä että Jumalalla oli ollut valmistelut käynnissä jo pitkään. Me jatkamme työtä Lahdessa mutta Kälviälläkään työ ei lopu tähän! Kiitos Herralle Hautamäen perheestä joka saa tästä eteenpäin palvella nuorisotyössä entistä kokonaisvaltaisemmin. Siunataan Timoa, Riittaa ja lapsia haastavassa elämäntilanteessa!

Meidän perheen vauhti on ollut melkoinen siitä lähtien kun Lahteen lähtö tuli todelliseksi. Olemme ajelleet edestakaisin Lahden ja Kälviän välillä autosta kiitollisina. Tälläkin hetkellä olemme ajamassa Lahdesta kotiinpäin, kävimme siivoamassa uuden kotimme. Se on Lahden helluntaiseurakunnan vieressä, kokousmatka on n. 30 metriä! Uusi kotimme on -95 rakennettu saunallinen kerrostalokolmio joka on tilava ja valoisa. Olemme tosi kiitollisia Taivaan Isälle että saimme viihtyisän kodin, koska omasta kodista luopuminen on ollut tosi vaikeaa.

Ei ole helppoa myöskään erota rakkaista ystävistä joita olemme saaneet, eikä rakkaaksi käyneestä seurakunnasta. Olemme kuitenkin antaneet Jumalalle luvan johdattaa eteenpäin ja uskomme Hänen siunaavan niin meitä kuin teitäkin myös jatkossa. Jäätte sydämiimme!

Teitä siunaten, Kunnot